Muinaissuomalaisille karhu, metsän kuningas Tapio, oli palvottu ja kunnioitettu eläin ja tärkein jumala. Esi-isiemme elämä kulki Karhunvuoden rytmissä, ja sen tahdissa kulkee myös Nuuksion Pohjoisen Portin vuosi 2019. Karhunvuoden ohjelmissa perehdytään asiantuntijoiden ja esiintyjien opastuksella Pohjoisten kansojen karhumytologiaan ja vietetään esi-isiemme tapaan karhun vuoden neljä tärkeää päivää: 20.1., 23.4.,14.7. ja 21.9., joita vietämme ajankohdan jälkeen sunnuntaisin.

Karhunpäivä sunnuntai 14.7.

Vuoden lämpimin päivä, keskikesän päivä 14.7., oli myös Karhunpäivä, jolloin juhlittiin karhun syntymäpäivää. Silloin vietettiin keskikesän juhlaa, karhulle uhrattiin ja suojauduttiin vaaroilta joita se olisi voinut aiheuttaa ihmisille ja hänen toimilleen. Karhunpäivän aiheena on karhun voimalla parantaminen ”Kun karhun kynnellä raapii kipeää paikkaa, niin se paranee”. Nuuksion Pohjoisen Portin Karhunjuhla levittäytyy Pirtistä pihamaalle ja metsään, ohjelmassa on karhuun liittyviä lauluja, retkiä ja esityksiä.

Esiintyjät

Oppaamme heinäkuun Karhunpäivässä on Gabriela Ariana, kansanparantaja, kehoterapeutti, joogaopettaja ja tanssitaiteilija. Gabriela on Chilestä Suomeen muuttanut maailmankansalainen, joka on opiskellut Kalevalaisen hengenperinnön ja luontomeditaation opettajaksi. Juurakon voima -yrityksessään Gabriela tarjoaa perinnehoitoja, koulutuksia, työpajoja ja opastusta. Mukana Karhunpäivässä on myös kansanmuusikoita.

Pirtti

Pohjoisen Pirtin kahvila on auki klo 16.30 asti, kahvittele ja nauti Pirtissä leivotut suolaiset ja makeat leivonnaiset ennen ohjelman alkua. Voit pukeutua aiheeseen sopivaan asuun esim. kansallispukuun ja ottaa mukaan perinnesoittimen, ohjelman lopussa musisoidaan yhdessä

Saat varauksesta vahvistuksen sähköpostiisi.